Sileät salot, vihannat veet, hengen hiljainen hetki

Ilomantsin luonto on soiden, vaarojen, aarnimetsien ja vesistöjen vaihteleva kokonaisuus. Lumipeite on Suomen paksuimpia ja luminen kausi kestää yleensä marraskuusta huhtikuulle.

Luonnonsuojelu- ja rauhoitusalueita (harju-, suo- ja vesialueita) on Ilomantsissa yhteensä 25 000 hehtaaria. Petkeljärven ja Patvinsuon kansallispuistoissa luonto näyttäytyy puhtaimmillaan ja aidoimmillaan. Opastettuja ja palveluin varustettuja retkeilyreittejä on kunnan alueella satoja kilometrejä. Kansainvälinen hiihtotapahtuma Pogostan Hiihto maaliskuussa kokoaa vuosittain tuhansia osanottajia.

Vesistöistä merkittävimmät ovat satasaarinen Koitere, Nuorajärvi sekä Ilomantsin halki mutkitteleva ja välillä Karjalan tasavallan puolella poikkeava Koitajoki.

Suurpetojen mailla

Ilomantsin eläimistö edustaa uljasta sarvipäiden, siivekkäiden ja tuuheaturkkisten kaartia. Karhut ja sudet kuuluvat Ilomantsin luontoon. Harvinaisempana siivekkäänä Ilomantsissa pesii merikotka.

Suo silmästä silmään

Suo on kokemus, joka vie luonnon mysteerien äärelle. Siellä värjöttelevät syvät vedet ja hiljaiset henkäykset. Kesonsuo on merkittävä lintusuo. Lakka on Ilomantsin soiden helmi, karpalo niiden kirpeys. Ilomantsilaisista marjoista valmistetaan useita erilaisia luonnonmarjatuotteita.

Kahden kirkon aluetta

Ilomantsi on maamme vanhinta ortodoksiseutua. Ortodoksinen seurakunta on perustettu jo 1300-luvulla ja sen pääkirkko on Suomen suurin ortodoksinen puukirkko. Ortodoksiseen seurakuntaan kuuluu noin 18% asukkaista. Ortodoksiset kirkolliset juhlat eli praasniekat kuuluvat Ilomantsin kesään ja niihin osallistuu satoja vieraita niin koti- kuin ulkomailtakin.

Ilomantsin kaunis evankelis-luterilainen puukirkko vuodelta 1796 on yksi Suomen värikkäimmistä kuvakirkoista, "sadan enkelin kirkko". Evankelis-luterilainen seurakunta on perustettu vuonna 1653.