Iloksi terveyden
Ruokakasvatus
Mitä? Ruokakasvatus on laajasti ymmärrettynä kaikkea ruokaan ja syömiseen liittyvää ohjausta, opetusta ja neuvontaa. Se on myös puhetta ruuasta ja ruuan äärellä. Ruokakasvatuksen alle mahtuu monenlaisia teemoja: muun muassa terveelliset ja kestävät ruokailutottumukset, ruuanvalmistustaidot ja ruuan alkuperän tuntemus. Yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin ruokailo sekä tasapainoinen ja joustava suhde ruokaan.
Missä? Ruokakasvatusta tapahtuu kaikissa lasten ja nuorten elinympäristöissä ja jokainen heitä kohtaava aikuinen on ruokakasvattaja. Varhaiskasvatuksessa ja koulussa ruokakasvatus on osa tavoitteellista pedagogista toimintaa ja tärkeitä taitoja päästään harjoittelemaan niin toimintatuokioissa, oppitunneilla kuin ruokailutilanteissakin. Myös kotona ruoka kasvatetaan – enemmän ja vähemmän tietoisesti. Iso osa lapsen viikon aterioista toteutuu kotona. Ruokaa hankitaan, valmistetaan ja syödään sekä siitä puhutaan yhdessä perheen kanssa.
Miten? Tärkeimmät ohjenuorat ruokakasvattajalle ovat mahdollistaminen, sinnikkyys ja lempeys. Tarjoa lapselle monipuolisesti erilaisia ruokia, maistelkaa yhdessä uusia kasviksia. Ota lapsi ikätasoisesti mukaan kauppareissuille ja ruuanlaittoon. Ole sinnikäs, sillä uusiin makuihin tottuminen voi vaatia useita maistelukertoja. Aikuisen esimerkin voima on merkittävä. Muista kuitenkin lempeys ja unohda pakottaminen. Rento ilmapiiri ruokapöydässä kannustaa maistamaan tai aluksi ehkä vain ottamaan ruokaa hieman lautasen reunalle ihmeteltäväksi. Opetelkaa koko perhe puhumaan ruuasta myönteisen uteliaasti. Aikuinen päättää, mitä ja milloin syödään. Lapsi sen sijaan päättää, kuinka paljon hän syö. Lapsi syö sitä, mistä pitää ja pitää siitä, mikä on tuttua. Tutuksi tulee se, mitä on tarjolla usein. Lähde/lue lisää: https://ruokakasvatus.fi/toiminta/tervetta-kasvua/


Iloksi terveyden
Tervettä kasvua -hanke
Ilomantsin kunta on osallistunut vuoden 2024-2025 aikana Tervettä kasvua -hankkeeseen, jossa luotiin malleja lasten ja nuorten ravitsemusterveyden ja ruokakasvatuksen edistämiseen koko kunnassa. Tervettä kasvua -hankkeen tavoitteena on ollut vahvistaa moniammatillista yhteistyötä kunnissa ja hyvinvointialueilla. Hankkeessa on juurrutettu kuntiin ruokakasvatuksen toimintamalleja, kuten maistuva koulu ja neuvokas perhe. Tämän lisäksi tiedolla johtamisen työvälineitä, kuten nykytila.fi kyselyn käyttöä on edistetty.
Hankkeen toteuttivat Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry, Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Sydänliitto Terveyden edistämisen määrärahalla (STM). Ilomantsissa hankkeen työryhmänä toimi monialainen lapsi- ja perhetyöryhmä.
Etsitkö näitä?


Iloksi terveyden
