Vaikuttamistoimielimet

Murupolku

Vaikuttamiselimet

Kunnassa toimii vanhus- ja vammaisneuvosto sekä nuorisovaltuusto. Näihin kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.


Vaikuttamistoimielimistä säädetään kuntalain 26–28 §:ssä. Ne ovat edustamansa väestöryhmän vaikuttamis- ja kuulemiskanavia. Ne eivät ole kuntalain 30 §:ssä tarkoitettuja kunnan toimielimiä, eivätkä siten kunnan viranomaisia. Vaikuttamistoimielimille ei voida hallintosäännöllä antaa toimivaltaa tehdä hallintopäätöksiä. Ne osallistuvat päätöksentekoon aloitteilla ja lausunnoilla ja niiden edustajille voidaan hallintosäännön määräyksen nojalla antaa puhe- ja läsnäolo-oikeus toimielinten kokouksissa.

Yhteystiedot