Levoton vuosisadan alku

Kunnallishallintoa johdettiin alkuun luottamusmiesten toimesta. Viranhaltijoita oli vähän. Kunnan kirjanpitoa muutettaessa valittiin vuonna 1926 kunnankirjuriksi kunnallislautakunnan esimies Pekka Tossavainen. Kansallistalo (nykyinen nuorisotalo) valmistui vuonna 1905. Ensimmäinen kunnanjohtaja Martti Veck valittiin vasta vuonna 1953.

Sisällissodan aika oli levotonta, vaikka Ilomantsissa ei varsinaisia taisteluja käytykään. Punakaartien toimintaa oli kirkonkylässä, Möhkössä, Tokrajärvellä ja Sonkajassa. Suojeluskuntatoimintaa oli em. kylissä sekä Huhuksessa ja Marjovaarassa. Lotta-Svärd –järjestö toimi suojeluskuntien rinnalla.

Toinen maailmansota oli kova koettelemus Suomen itäisimmälle kunnalle. Talvisodassa neuvostojoukot ylittivät rajan Ilomantsiin kuuluneiden Megrin ja Hullarin kylissä 30.11.1939 klo 8.00. Väestön evakuointi aloitettiin ilman lupaa Erillinen pataljoona 11 komentajan Vilho Nikoskelaisen ja komppanian päällikkö Viljo Kivikon toimesta. Siviilit saatiin itäkylistä turvaan aivan viime hetkellä. Pieni joukko viivytti suuren neuvostojoukon etenemistä, rakennukset poltettiin aina Möhköön saakka ja sitten peräännyttiin. Omissa joukoissa merkittävä rooli oli paikkakunnan rajamiehillä. Mukana oli myös koulupoikia, muun muassa möhköläiset pojat taistelivat aivan entisten leikkipaikkojensa läheisyydessä. Vihollisen eteneminen saatiin joulukuun puolessa välissä pysäytettyä Taivallammelle ja Hattuvaaran suunnalla Kallioniemessä.

Talvisodan jälkeen palattiin kotiin, jos sellainen oli vielä jäljellä. Jos kotia ei ollut, sitä alettiin rakentaa. Talvisodan aikana Ilomantsin alueella poltettiin 177 asuinrakennusta ja 649 ulkorakennusta. Moskovan rauhassa luovutettiin Ilomantsista Neuvosto-liitolle kolmannes, noin 160 000 hehtaaria.

Talvisota ei rauhoittanut maailman tilannetta. Pari vuotta Moskovan rauhasta annettiin liikekannallepano 17.6.1941. Saksa hyökkäsi itään 22.6.1941 ja Suomi oli taas sodassa itäistä naapuriaan vastaan. Jatkosodan alussa evakuoitiin rajakylien asukkaita oman kunnan länsilaidalle ja Enoon.

Jatkosodan rintamalinja oli kaukana Ilomantsista aina kesään 1944 saakka. Neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen alettua oli taas lähdettävä evakkoon, monet perheet jo kolmatta kertaa viiden vuoden aikana. Neuvostoliitto yritti aivan sodan lopussa kahden divisioonan voimin edetä Hattuvaaran ja Möhkön suunnan kautta etelässä taistelevien joukkojen selustaan. Marsalkka Mannerheim asetti Ilomantsin taistelujen ryhmän johtajaksi kenraaliluutnantti Erkki J. Raappanan, joka tunsi Ilomantsin maaston niiltä ajoilta kun hän toimi Pohjois-Karjalan rajavartioston komentajana. Raappanan johdolla saavutettiinkin jatkosodan viimeinen voitto elokuun alkupäivinä.

Kunnan asukkaiden evakuointi oli tapahtunut suunnitelmallisesti 6.- 31.7. välisenä aikana. Pääosa vietiin Savoon. Ilomantsilaisia oli tällöin evakossa 6672 henkeä, kunnan länsiosiin sai jäädä 5641 ihmistä. Pääosa evakoista pääsi palaamaan kotiseudulleen vasta vuonna 1945. Luovutetun Ilomantsin alueen ihmisten oli aloitettava elämänsä taas alusta uusilla asuinsijoillaan.

Rajapitäjä oli joutunut kestämään sota-aikaa lähes kuusi vuotta. Lähes viisisataa ilomantsilaista menetti sodassa henkensä ja sadat perheet menettivät kotinsa.