Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Ilomantsin kunta
Ilomantsin kunta > Palvelut > Vesihuolto, viemärit
vihjeet 
Vesihuolto, viemärit

Ilomantsin kunnan vesihuoltolaitos
vesitorni
Ilomantsin vesilaitoksella on kolme vedenottamoa, joista pumpataan pohjavettä vuosittain noin 250 000 m³. Jakeluverkostoa vesilaitoksella on noin 66,5 km. Vesisäiliöitä on yksi, kirkonkylän vesitorni 600 m³.

Vesilaitoksen jakaman talousveden laatua tutkitaan
6 kertaa/vuosi.

Viemäriverkostoa alueella on yhteensä 42 km. Ilomantsin kirkonkylän jätevedenpuhdistamo sijaitsee Iljantiellä.

Verkostoon liittyneitä on reilut 800 kiinteistöä.

Vesihuoltolaitoksen toimintaan kuuluu veden toimittaminen kuluttajille ja jäteveden käsittely/lietteen käsittely ja kompostointi.

Jätevesilaitokselle otetaan vastaan myös sakokaivolietteet haja-asutusalueelta. Kompostoitu liete sekoitetaan ruokamullaksi, joka soveltuu hyvin viherrakentamiseen.

Vesihuoltolaitoksen toiminnasta vastaa "Vesvie" tiimi ja tiimin vetäjänä toimii Pentti Kettunen, joka on samalla vesilaitoksen vastaava hoitaja.

Lisätietoja vesihuoltolaitoksen käyttöön liittyvistä asioista:
kuntatekniikan esimies Veijo Kurki
040 104 3341
sähköposti:veijo.kurki@ilomantsi.fi

vesilaitoksenhoitaja Pentti Kettunen
040 104 3343
Vesihuoltolaitoksen päivystys (työajan ulkopuolella) numerosta 040 104 3351

Vesi- ja jätevesilaskutus

Laskutus tehdään neljä kertaa vuodessa, kolme arviolaskua ja tasauslasku.
Mittarilukemapyynnöt lähetetään marraskuussa. Luenta kunnan puolesta tehdään taajama-alueella joka neljäs vuosi.
Lisätietoja: Toimistosihteeri Aila Kurronen, 040 104 3303, aila.kurronen@ilomantsi.fi


Haja-asutusalueen vesihuollon avustukset

Avustuksella tarkoitetaan vuosittain talousarviossa hyväksyttyä määrärahaa, joka kohdistuu haja-asutusalueen kiinteistöihin sekä vesilaitoksen toiminta-alueeseen kuulumattomien asemakaava-alueen kiinteistöjen vesihuollon tukemiseen.

Avustuksen kohteena ovat :
- vedenottamot
- veden hankintaan, puhdistukseen sekä paineen ylläpitoon kuuluvat laitteet
- jäteveden käsittelylaitteet
- vesi- ja viemärijohdot rakennuksen ulkoseinään saakka

Avustusta voidaan myöntää:
- maatilatalouden harjoittajat
- muut yrittäjät/yritykset
- muut talouden omistajat

Avustuksen saajan on asuttava kiinteistöllä vakituisesti tai sillä on harjoitettava jatkuvaa yritystoimintaa.
Avustuksen enimmäismäärä kiinteistöä kohden on enintään 40% hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista, kuitenkin enintään 850 €.

Avustukset maksetaan yhdessä erässä, kun työt ovat täysin valmiit, hanketta koskevat maksetut laskut esitetty ja hakija on laboratoriotutkimuksen perusteella osoittanut veden olevan talouskäyttöön hyväksyttävää.

Lisätietoja vesi- ja viemäriverkkoon liittymisestä:
kkuntatekniikan esimies Veijo Kurki
040 104 3341
sähköposti:veijo.kurki@ilomantsi.fi


Vesi- ja jätevesimaksut vuodelle 1.1.2011 alkaen


Vesimaksu

Jätevesimaksu

- Verollinen(alv 23%) 1,45 €/m³


- Verollinen (alv 23%) 2,09 €/m³


Vesihuoltolaitoksen taksat 1.1.2011 alkaen>>>



14.2.2012 14:29