Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Ilomantsin kunta
Ilomantsin kunta > koitere > Työnrajaus, toteutus ja tulokset
vihjeet 
Työnrajaus, toteutus ja tulokset

Hanke toteutetaan vuosina 2004 ja 2005. Selvitystyötä ohjaamaan on perustettu 17 henkinen ohjausryhmä, johon on kutsuttu eri sidosryhmien edustajia.

 

Säännöstelyn vaikutuksia koskevat selvitykset rajataan koskemaan Koitereen järveä. Vaihtoehtojen vertailuvaiheessa myös vaikutukset voimalaitoksen käyttöön, Hiiskosken säännöstelypadon ja voimalaitoksen väliseen vesistöalueeseen sekä Pamilon alapuoliseen vesistöön otetaan huomioon. Myös suosituksia laadittaessa näkökulma on kokonaisvaltainen ja toimenpidesuositukset voivat koskea myös säännöstelypadon alapuolista vesistöä.

 

Maaliskuussa 2004 pidetyssä ohjausryhmän ensimmäisessä kokouksessa päätettiin aloittaa vuonna 2004 seuraavat työt:

·        Laaditaan yhteenveto Koiteretta koskevista aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista ja sen pohjalta voidaan arvioida jatkotutkimusten tarvetta.

·        Tehdään kyselytutkimus Koitereen ranta-asukkaille, sekä haastattelututkimus ns. avainhenkilöille joilla on pitkä kokemus Koitereesta tai he kalastavat aktiivisesti Koitereella.

·        Tehdään kartoitus Koitereen linnustosta ja selvitetään vedenpinnan vaihtelun vaikutuksista vesirajan läheisyydessä pesivien lintujen pesintään.

·        Käynnistetään ns. päätösanalyysihaastattelujen valmistelua koskevat työt. Tavoitteena tarkastelussa on selvittää ohjausryhmän edustajien tavoitesäännöstelyt.

·        Järjestetään loka-marraskuussa yleisötilaisuus, jossa esitellään käynnistynyttä työtä.

·        Ilomantsin kunnan Internet sivuille perustetaan omat kotisivut Koitereen säännöstelyn kehittämishankkeelle.

 

Koitereen säännöstelyn vaikutukset ja kehittämismahdollisuudet -hankkeen alustava aikataulu. vuoden 2005 osalta aikataulu on suuntaa-antava.






15.8.2005 15:00