| Ilomantsin kunta > koitere > Hankkeen tausta ja tavoitteet |
|
Soihtulantie 7 Ilomantsin kunnan henkilöstön yhteystiedot Ilmoita tapahtumasta tapahtumakalenteriin Kuuntele Juice Leskisen Ilomantsi Kuuntele ilomantsilaisia tarinoita
|
Hankkeen tausta ja tavoitteet
Vesistön säännöstelyjen kehittämisellä tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla nykyisiä säännöstelyjä parannetaan niin, että ne yhteiskunnallisilta, taloudellisilta ja ekologisilta vaikutuksiltaan vastaavat paremmin vesistön käytölle ja vesiympäristön tilalle nykyisin asetettuja tavoitteita. Säännöstelyllä aikaansaatavia hyötyjä voidaan lisätä ja haittoja vähentää tarkistamalla säännöstelykäytäntöjä voimassa olevien lupaehtojen puitteissa sekä toteuttamalla hoito- ja kunnostustoimenpiteitä tai tarkistamalla säännöstelylupien ehtoja. Vesistönkäyttäjien tyytyväisyyttä voidaan lisätä myös parantamalla tiedon kulkua. Säännöstelyn kehittämisselvityksiä on tehty Suomessa miltei kaikille suurille säännöstellyille vesistöille. Selvitysten keskeisenä tavoitteena on ollut laatia sellaiset suositukset säännöstelyn haittojen vähentämiseksi, jotka eri osapuolet voisivat hyväksyä ja samalla sitoutua niiden täytäntöönpanoon. Selvitykset on pyritty toteuttamaan mahdollisimman avoimesti ja suunnitteluun on otettu mukaan vesistön eri käyttäjäryhmien edustajia. Myös vesipolitiikan puitedirektiivi edellyttää jatkossa kansalaiset osallistavaa suunnitteluprosessia vesien hoitohankkeissa. Koitereen säännöstelyn vaikutuksista ei ole tehty kokonaisvaltaista selvitystä, vaikka joitakin yksittäisiä selvityksiä onkin tehty. Esimerkiksi rantojen syöpymisestä ja vyörymisestä on tehty perusteellinen opinnäytetyö (Nykänen 2002). Lisäksi Koiteretta säännöstelevän Pamilon voimalaitoksen lisäkoneen ja sen myötä tehostuneen säännöstelyn vaikutuksista alapuoliseen vesistöön on tehty selvityksiä. Työn lähtökohtia ovat: · Säännöstelyn alkuperäisten tavoitteiden, vesivoimatuotannon ja tulvasuojelun, tavoitteiden turvaaminen sekä nykyoloissa että mahdollisesti muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa. · Säännöstelystä virkistyskäytölle ja vesiluonnolle aiheutuvien haittojen vähentäminen kehittämällä säännöstelykäytäntöä ja toteuttamalla erilaisia hoito- ja kunnostustoimenpiteitä. · Sosiaalisesti hyväksyttävän säännöstelyn periaatteiden ja kriteereiden huomioonottaminen ja toteuttaminen säännöstelyssä sekä hoito- ja kunnostustoimenpiteissä. Selvityksen tavoitteena on · Muodostaa käsitys Koitereen säännöstelystä ja sen vaikutuksista nojautuen vedenkorkeuksien analyysiin, olemassa oleviin tutkimuksiin ja selvityksiin sekä uusiin täydentäviin selvityksiin. · Selvittää vesistön eri käyttäjäryhmien kokemuksia säännöstelystä sekä heidän tavoitteitaan ja toiveitaan. · Arvioida rantojen kunnostustarvetta ja laatia rantojen kunnostuksen kehittämissuunnitelma. · Vertailla erilaisia säännöstelyvaihtoehtoja. · Esittää suositukset säännöstelystä aiheutuvien haittojen lieventämiseksi. · Parantaa viestintää ja vuorovaikutusta eri osapuolten välillä. 31.3.2006 7:36 |
| Teamware Pl@za | |