Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Ilomantsin kunta
Ilomantsin kunta > koitere >
vihjeet 

KOITEREEN SÄÄNNÖSTELY


Vesistön säännöstelyn kehittämisselvityksiä on Suomessa viime vuosina tehty miltei kaikille suurille säännöstellyille järville. Pamilon voimalaitoksen yläpuolella sijaitsevan Koitereen säännöstelyn kehittämisestä neuvoteltiin laajan asianosaisryhmän kanssa yli kaksi vuotta ja syyskesällä 2006 neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen. Tällöin sovittiin mm. 22:sta erilaisiin ympäristöasioihin liittyvästä suosituksesta. Suosituksista neljä koskee Koitereen vedenpinnan korkeuksia eri vuodenaikoina. Seuraavassa on lyhyt yhteenveto näiden vedenkorkeussuositusten toteutumisesta:

 

VUOSI 2007 

 

Suositus 1:

Talven ja kevään vedenkorkeudet

  • Pyritään pitämään vedenpinta helmikuun alussa (6.2.) vähintään korkeustasolla, joka ei heikennä rantavyöhykkeen eliöstön nykyistä tilannetta.
  • Pyritään nostamaan kevään alimpia vedenkorkeuksia sellaisina keväinä, jolloin on ennustettu poikkeuksellisen pieni kevättulva, mikäli tästä ei aiheudu haittaa vesivoimatuotannolle.

 

Toteutuminen vuonna 2007

 

  • Koitereen vedenpinnan korkeus oli 6.2.2007 tasolla 143,65 eli huomattavasti ajankohdan keskimääräisen tason (143,10) yläpuolella. Tämä johtui lähinnä suuresta tulovirtaamasta loka-marraskuussa sataneen lumen sulettua lämpimien säiden johdosta vuoden loppuun mennessä. Lisäksi yksi Pamilon voimalaitoksen koneyksiköistä ei ollut koko talvikauden aikana käytettävissä konerevision johdosta.
  • Kevään vedenkorkeuden minimitaso Koitereella oli 142,74, kun se keskimäärin on ollut tasolla 142,06. Tämäkin poikkeuksellinen vedenkorkeus on seurausta lumen varhaisesta sulamisesta ja vastaavasi sen pienestä kevättalven vesiarvosta.

 

Edellä olevan mukaan suosituksen pyrkimykset täyttyivät selvästi.

 

 

Suositus 2:

Alkukesän vedenkorkeudet

  • Kesäkuussa vedenkorkeus pyritään pitämään tasolla NN 143,60–143,75 m märkiä keväitä lukuun ottamatta ja saavuttamaan ylin vedenkorkeus jo kuun alkupäivinä (tavoite: suositus toteutuu 8vuotena 10:stä).

 

Toteutuminen vuonna 2007

 

  • Alkukesän ylin vedenkorkeuden taso 143,81 saavutettiin jo 29.5.
  • Vedenpinnan korkeus oli Koitereella kesäkuussa tasolla 143,68 – 143,77.

 

Edellä olevan mukaan suositus ylimmän vedenkorkeuden saavuttamisen ajankohdasta täytyi reilusta ja suositus vedenkorkeuksista kesäkuussa täyttyi kesäkuun 1. päivää lukuun ottamatta.

 


 

Suositus 3:

Loppukesän vedenkorkeudet

 

  • Lasketaan elokuussa vedenpinta tasolle NN +143,50–143,60 m, mikäli tästä ei aiheudu kohtuuttomia voimataloustappioita (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).
  • Pyritään siihen, että vedenpinta laskisi kesän aikana alkukesän ylimmästä vedenkorkeudesta elokuun alimpaan vedenkorkeuteen vähintään 20 cm (tavoite: suositus toteutuu 7 vuotena 10:stä).
  • Vedenpinta ei poikkeuksellisia tilanteita (esim. koneistoremontit, poikkeukselliset vesiolosuhteet) lukuun ottamatta saa ylittää tasoa NN +143,80 m kuin lyhytaikaisesti (alle viikko).

 

Toteutuminen vuonna 2007

 

  • Koitereen vedenpinnan korkeus laski loppukesää kohti mentäessä ja oli elokuussa tasolla 143,39 – 143,66
  • Tason lasku kevään ylimmästä arvosta oli 42 cm

 

Edellä olevan mukaan suositukset Koitereen loppukesän vedenkorkeuksista ja vedenpinnan laskusta loppukesää kohti täyttyivät selvästi. 

 

 

Suositus 4:

Loka – joulukuun vedenkorkeudet

 

  • Syksyn ja loppuvuoden ylimmät vedenkorkeudet pidetään tason NN +143,85 m alapuolella, mikäli tästä ei aiheudu huomattavaa haittaa vesivoimatuotannolle. (tavoite: vedenpinta saa ylittää tason NN +143,85 m 1–2 vuotena 10:stä, lyhytaikaisia (alle viikko) ylityksiä ei oteta huomioon).

 

Toteutumien vuonna 2007

 

  • Koitereen vedenpinnan korkeus on tavanomaista selvästi lämpimämmän loka- joulukuun aikana vaihdellut välillä 143,52 – 143,79.

 

Edellä olevan mukaan suositus 4 loka - joulukuun vedenkorkeuksista täyttyi selvästi.

 

 

VUOSI 2008  

 

Suositus 1:

Talven ja kevään vedenkorkeudet

 

  • Pyritään pitämään vedenpinta helmikuun alussa (6.2.) vähintään korkeustasolla, joka ei heikennä rantavyöhykkeen eliöstön nykyistä tilannetta.
  • Pyritään nostamaan kevään alimpia vedenkorkeuksia sellaisina keväinä, jolloin on ennustettu poikkeuksellisen pieni kevättulva, mikäli tästä ei aiheudu haittaa vesivoimatuotannolle.

 

Toteutuminen vuonna 2008

 

  • Koitereen vedenpinnan korkeus oli 6.2.2008 tasolla 143,33 eli selvästi ajankohdan keskimääräisen tason (143,10) yläpuolella. Tämä johtui lähinnä koko talvikauden ajan tavanomaista korkeammalla tasolla pysyneistä tulovirtaamista.
  • Kevään vedenkorkeuden minimitaso Koitereella oli 142,42, kun se keskimäärin on ollut tasolla 142,06. Tämäkin poikkeuksellinen vedenkorkeus on seurausta lämpimästä talvikaudesta ja lumen varhaisesta sulamisesta.

 

Edellä olevan mukaan suosituksen pyrkimykset täyttyivät selvästi.

 

 

Suositus 2:

Alkukesän vedenkorkeudet

  • Kesäkuussa vedenkorkeus pyritään pitämään tasolla NN 143,60–143,75 m märkiä keväitä lukuun ottamatta ja saavuttamaan ylin vedenkorkeus jo kuun alkupäivinä (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).

 

Toteutuminen vuonna 2008

  • Alkukesän ylin vedenkorkeuden taso 143,60 saavutettiin 2.6.
  • Vedenpinnan korkeus oli Koitereella kesäkuussa tasolla 143,46 – 143,60.

 

 

Aikaisen kevään ja vähäsateisen toukokuun myötä Koitereen vedenpinnan nousu pysähtyi jo toukokuun puolivälissä, jonka jälkeen myös juoksutuksia alettiin vähentämään. Koitereen vedenpinta nousi kesäkuun alkuun mennessä juuri suositusalueen alarajalle tasolle 143,60 m. Vedenpinta pidettiin kesäkuussa kyseisen tason alapuolella lintujen pesinnän edesauttamiseksi. Edellä esitettyn perusteella suosituksen voidaan katsoa toteutuneen.

 

Suositus 3:

Loppukesän vedenkorkeudet

  • Lasketaan elokuussa vedenpinta tasolle NN +143,50–143,60 m, mikäli tästä ei aiheudu kohtuuttomia voimataloustappioita (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).
  • Pyritään siihen, että vedenpinta laskisi kesän aikana alkukesän ylimmästä vedenkorkeudesta elokuun alimpaan vedenkorkeuteen vähintään 20 cm (tavoite: suositus toteutuu 7 vuotena 10:stä).
  • Vedenpinta ei poikkeuksellisia tilanteita (esim. koneistoremontit, poikkeukselliset vesiolosuhteet) lukuun ottamatta saa ylittää tasoa NN +143,80 m kuin lyhytaikaisesti (alle viikko).

 

Toteutuminen vuonna 2008

  • Koitereen vedenpinnan korkeus laski loppukesää kohti mentäessä ja oli elokuussa tasolla 143,36 – 143,60
  • Tason lasku kevään ylimmästä arvosta oli 24 cm

 

 

Edellä olevan perusteella suositukset Koitereen loppukesän vedenkorkeuksista ja vedenpinnan laskusta loppukesää kohti täyttyivät.

 


Suositus 4:

Loka - joulukuun vedenkorkeudet

 

·         Syksyn ja loppuvuoden ylimmät vedenkorkeudet pidetään tason NN +143,85 m alapuolella, mikäli tästä ei aiheudu huomattavaa haittaa vesivoimatuotannolle. (tavoite: vedenpinta saa ylittää tason NN +143,85 m 1-2 vuotena 10:stä, lyhytaikaisia (alle viikko) ylityksiä ei oteta huomioon).

 

Toteutumien vuonna 2008

 

·         Vedenpinnan korkeus vaihteli Koitereella loka-joulukuussa tasolla NN + 143,32 - 143,89 m.

 

Alkusyksy oli vähäsateinen ja Koitereen vedenpinta oli lokakuun alussa alle tason NN +143,40 m. Vedenkorkeus lähti kuitenkin lokakuun puolivälissä sateiden myötä nopeasti nousuun. Marras-joulukuussa vedenkorkeus oli pääosin hieman suositusrajan alapuolella kahta lyhytaikaista (3-4 päivän) ylitystä lukuun ottamatta. Ylitykset aiheutuivat voimakkaista sateista ja siitä, että yksi Pamilon koneistoista jouduttiin pysäyttämään korjausseisokkia varten marraskuun lopulla.

 

Edellä esitetyn perusteella suosituksen voidaan katsoa toteutuneen.

 

 

VUOSI 2009  

 

Suositus 1:

Talven ja kevään vedenkorkeudet

Pyritään pitämään vedenpinta helmikuun alussa (6.2.) vähintään korkeustasolla, joka ei heikennä rantavyöhykkeen eliöstön nykyistä tilannetta.

Pyritään nostamaan kevään alimpia vedenkorkeuksia sellaisina keväinä, jolloin on ennustettu poikkeuksellisen pieni kevättulva, mikäli tästä ei aiheudu haittaa vesivoimatuotannolle.

 

Toteutuminen vuonna 2009

·         Koitereen vedenpinnan korkeus oli 6.2.2009 tasolla 143,25, joka on selvästi ajankohdan keskimääräisen tason (143,10) yläpuolella. Sateisen loppuvuoden 2008 johdosta Koitereen vedenpinta oli joulukuussa vähän tavanomaista korkeammalla tasolla, mutta pinta saavutti jo alkutalven aikana likimain tavanomaisen tapaan laskevan tason.

·         Kevään vedenkorkeuden minimitaso oli Koitereella 142,08, joka vastaa minivedenkorkeuden keskimääräistä arvoa (142,06). Kevättulvan ennustettiin vuonna 2009 olevan keskimääräinen tai hieman keskimääräistä pienempi.

 

Edellä olevan mukaan suosituksen pyrkimykset täyttyivät selvästi.


 

Suositus 2:

Alkukesän vedenkorkeudet

  • Kesäkuussa vedenkorkeus pyritään pitämään tasolla NN 143,60–143,75 m märkiä keväitä lukuun ottamatta ja saavuttamaan ylin vedenkorkeus jo kuun alkupäivinä (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).

 

Toteutuminen vuonna 2009

  • Alkukesän ylin vedenkorkeuden taso 143,80 saavutettiin 2.6.

 

Koitereen ympäristössä satoi toukokuussa selvästi keskimääräistä vähemmän. Pamilon voimalaitoksen juoksutuksia vähennettiin merkittävästi toukokuun puolivälin jälkeen, jotta Koitereen vedenpinta nousi kesäkuun alkuun mennessä suositusalueelle 143,60 – 143,75 m.

 

 

Suositus 3:

Loppukesän vedenkorkeudet

  • Lasketaan elokuussa vedenpinta tasolle NN +143,50–143,60 m, mikäli tästä ei aiheudu kohtuuttomia voimataloustappioita (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).
  • Pyritään siihen, että vedenpinta laskisi kesän aikana alkukesän ylimmästä vedenkorkeudesta elokuun alimpaan vedenkorkeuteen vähintään 20 cm (tavoite: suositus toteutuu 7 vuotena 10:stä).
  • Vedenpinta ei poikkeuksellisia tilanteita (esim. koneistoremontit, poikkeukselliset vesiolosuhteet) lukuun ottamatta saa ylittää tasoa NN +143,80 m kuin lyhytaikaisesti (alle viikko).

 

Toteutuminen vuonna 2009

  • Koitereen vedenpinnan korkeus laski loppukesää kohti mentäessä ja oli elokuussa tasolla 143,49 – 143,69
  • Tason lasku kevään ylimmästä arvosta oli 33 cm

 

Edellä olevan perusteella suositukset Koitereen loppukesän vedenkorkeuksista ja vedenpinnan laskusta loppukesää kohti täyttyivät.

 

 

Suositus 4:

Loka – joulukuun vedenkorkeudet

  Syksyn ja loppuvuoden ylimmät vedenkorkeudet pidetään tason NN +143,85 m alapuolella, mikäli tästä ei aiheudu huomattavaa haittaa vesivoimatuotannolle. (tavoite: vedenpinta saa ylittää tason NN +143,85 m 1–2 vuotena 10:stä, lyhytaikaisia (alle viikko) ylityksiä ei oteta huomioon).

 

Toteutumien vuonna 2009

  • Vedenpinnan korkeus vaihteli Koitereella loka-joulukuussa tasolla NN + 143,57 - 143,88 m.

 

Loka - joulukuussa vedenkorkeus oli pääosin suositusrajan alapuolella joulukuun alun lyhytaikaista (4 päivän) ylitystä lukuun ottamatta. Ylitys johtui luminen nopeasta sulamisesta vesisateilla.

 

Edellä esitetyn perusteella suositus täyttyi selvästi.

 

 

VUOSI 2010 

 

Suositus 1:

Talven ja kevään vedenkorkeudet

Pyritään pitämään vedenpinta helmikuun alussa (6.2.) vähintään korkeustasolla, joka ei heikennä rantavyöhykkeen eliöstön nykyistä tilannetta.

Pyritään nostamaan kevään alimpia vedenkorkeuksia sellaisina keväinä, jolloin on ennustettu poikkeuksellisen pieni kevättulva, mikäli tästä ei aiheudu haittaa vesivoimatuotannolle.

 

Toteutuminen vuonna 2010

  • Koitereen vedenpinnan korkeus oli 6.2.2010 tasolla NN+143,12 m, joka on hieman ajankohdan keskimääräisen tason (NN+143,10 m) yläpuolella. Vesivuosi on ollut melko tavanomainen, mikä näkyy myös vedenpintojen tasossa.
  • Kevään vedenkorkeuden minimitaso oli Koitereella NN+142,17 m, joka oli n. 10 cm korkeammalla kuin minivedenkorkeuden keskimääräinen arvo (NN+142,06 m). Kevättulvaa ennustettiin vuonna 2010 tavanomaiseksi.

 

Edellä olevan mukaan suosituksen pyrkimykset täyttyivät selvästi.

 

Suositus 2:

Alkukesän vedenkorkeudet

  • Kesäkuussa vedenkorkeus pyritään pitämään tasolla NN+143,60–143,75 m märkiä keväitä lukuun ottamatta ja saavuttamaan ylin vedenkorkeus jo kuun alkupäivinä (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).

 

Toteutuminen vuonna 2010

  • Alkukesän ylin vedenkorkeuden taso NN+143,79 m saavutettiin 1.6.
  • Vedenpinnan korkeus oli kesäkuussa tasolla NN+143,66-143,79 m.

 

Toukokuun sademäärä oli Pohjois-Karjalan maakunnassa lähes puolitoistakertainen normaaliin verrattuna. Toukokuun loppupuolelle sijoittuneet sateet nostivat Koitereen vedenpinnan muutamaksi päiväksi yli suositusrajan. Nousu saatiin kuitenkin pysähtymään, jonka jälkeen vedenpinta saatiin pidettyä suhteellisen tasaisena suositusrajan sisällä. Edellä esitetyn perusteella suositus voidaan katsoa toteutuneeksi.

 

Suositus 3:

Loppukesän vedenkorkeudet

  • Lasketaan elokuussa vedenpinta tasolle NN +143,50–143,60 m, mikäli tästä ei aiheudu kohtuuttomia voimataloustappioita (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).
  • Pyritään siihen, että vedenpinta laskisi kesän aikana alkukesän ylimmästä vedenkorkeudesta elokuun alimpaan vedenkorkeuteen vähintään 20 cm (tavoite: suositus toteutuu 7 vuotena 10:stä).
  • Vedenpinta ei poikkeuksellisia tilanteita (esim. koneistoremontit, poikkeukselliset vesiolosuhteet) lukuun ottamatta saa ylittää tasoa NN +143,80 m kuin lyhytaikaisesti (alle viikko).

 

Toteutuminen vuonna 2010

  • Koitereen vedenpinnan korkeus oli elokuussa tasolla NN+143,49 – 143,56 m.
  • Tason lasku kevään ylimmästä arvosta oli 37 cm (elokuun alimpaan 30 cm)
  • Vedenpinta ei noussut yli tason NN+143,80 m.

Suositukset loppukesän vedenkorkeuksista täyttyivät

 

Suositus 4:

Loka – joulukuun vedenkorkeudet

  Syksyn ja loppuvuoden ylimmät vedenkorkeudet pidetään tason NN +143,85 m alapuolella, mikäli tästä ei aiheudu huomattavaa haittaa vesivoimatuotannolle. (tavoite: vedenpinta saa ylittää tason NN +143,85 m 1–2 vuotena 10:stä, lyhytaikaisia (alle viikko) ylityksiä ei oteta huomioon).

 

Toteutuminen vuonna 2010

 

   Vedenpinnan korkeus vaihteli Koitereella loka-joulukuussa tasolla NN + 143,16 - 143,82 m.

 

Loka - joulukuussa vedenkorkeus oli koko ajan suositusrajan alapuolella. Edellä esitetyn perusteella suositus täyttyi selvästi.

 

 

 

VUOSI 2011 

 

Suositus 1:

Talven ja kevään vedenkorkeudet

Pyritään pitämään vedenpinta helmikuun alussa (6.2.) vähintään korkeustasolla, joka ei heikennä rantavyöhykkeen eliöstön nykyistä tilannetta.

Pyritään nostamaan kevään alimpia vedenkorkeuksia sellaisina keväinä, jolloin on ennustettu poikkeuksellisen pieni kevättulva, mikäli tästä ei aiheudu haittaa vesivoimatuotannolle.

 

Toteutuminen vuonna 2011

  • Koitereen vedenpinnan korkeus oli 6.2.2011 tasolla NN+142,87 m, joka on hieman ajankohdan keskimääräisen tason (NN+143,10 m) alapuolella, mutta tason NN+142,80 m yläpuolella. Hieman normaalia alhaisemmat vedenkorkeudet johtuivat etupäässä kuivasta kesästä ja syksystä.
  • Kevään vedenkorkeuden minimitaso oli Koitereella NN+142,12 m, joka oli hieman korkeammalla kuin minivedenkorkeuden keskimääräinen arvo (NN+142,06 m). Kevättulvaa ennustettiin vuonna 2011 melko suureksi.

 

Edellä olevan mukaan suosituksen pyrkimykset täyttyivät.

 

Suositus 2:

Alkukesän vedenkorkeudet

  • Kesäkuussa vedenkorkeus pyritään pitämään tasolla NN+143,60–143,75 m märkiä keväitä lukuun ottamatta ja saavuttamaan ylin vedenkorkeus jo kuun alkupäivinä (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).

 

Toteutuminen vuonna 2011

  • Alkukesän ylin vedenkorkeuden taso NN+143,73 m saavutettiin 3.6.
  • Vedenpinnan korkeus oli kesäkuussa tasolla NN+143,67-143,73 m.

 

Kevät tuli melko ajoissa, ja se oli vähäsateinen ja lämmin. Kevättulvat eivät toteutuneet ennustetussa määrin, ja Pamilon voimalaitoksen juoksutuksia vähennettiin toukokuun puolivälin jälkeen. Suositus voidaan katsoa toteutuneeksi.

 

Suositus 3:

Loppukesän vedenkorkeudet

  • Lasketaan elokuussa vedenpinta tasolle NN +143,50–143,60 m, mikäli tästä ei aiheudu kohtuuttomia voimataloustappioita (tavoite: suositus toteutuu 8 vuotena 10:stä).
  • Pyritään siihen, että vedenpinta laskisi kesän aikana alkukesän ylimmästä vedenkorkeudesta elokuun alimpaan vedenkorkeuteen vähintään 20 cm (tavoite: suositus toteutuu 7 vuotena 10:stä).
  • Vedenpinta ei poikkeuksellisia tilanteita (esim. koneistoremontit, poikkeukselliset vesiolosuhteet) lukuun ottamatta saa ylittää tasoa NN +143,80 m kuin lyhytaikaisesti (alle viikko).

 

 

Toteutuminen vuonna 2011

  • Koitereen vedenpinnan korkeus oli elokuussa tasolla NN+143,50 – 143,62 m.
  • Tason lasku kevään ylimmästä arvosta oli 23 cm
  • Vedenpinta ei noussut yli tason NN+143,80 m.

Suositukset loppukesän vedenkorkeuksista täyttyivät selvästi.

 

Suositus 4:

Loka – joulukuun vedenkorkeudet

  Syksyn ja loppuvuoden ylimmät vedenkorkeudet pidetään tason NN +143,85 m alapuolella, mikäli tästä ei aiheudu huomattavaa haittaa vesivoimatuotannolle. (tavoite: vedenpinta saa ylittää tason NN +143,85 m 1–2 vuotena 10:stä, lyhytaikaisia (alle viikko) ylityksiä ei oteta huomioon).

 

Toteutuminen vuonna 2011

 

   Vedenpinnan korkeus vaihteli Koitereella loka-joulukuussa tasolla NN + 143,64 - 143,88 m.

 

Loka - joulukuussa vedenkorkeus oli pääosin suositusrajan alapuolella joulukuun alun lyhytaikaista (5 päivän) ylitystä lukuun ottamatta. Ylitys aiheutui runsaasta sadannasta, mikä sulatti muodostuneen ohuen jääpeitteen ja sen päälle kertyneen lumikerroksen. Edellä esitetyn perusteella suositus täyttyi.

 



30.3.2012 11:41